Kampanjasta

Allekirjoita vetoomuksemme

Auta meitä pelastamaan Itämeren turska

Vetoomuksemme (PDF):

Itämeren turska on kriisissä ja sen pelastaminen tarvitsee meitä. Vuosikymmeniä jatkunut ylikalastus yhdessä sen elinympäristön saastumisen kanssa on vienyt kannan ennätyksellisen alas. Nyt tarvitaan päättäväisiä toimia tämän syöksykierteen oikaisemiseksi ja turskakannan elpymiseksi.

Turska oli Itämeren tärkein kala sekä ekologisesti ja taloudellisesti. Se on Itämeren ekosysteemissä huippupeto, joka säätelee saaliskalojaan. Se mahdollisti tuottavan kalastuselinkeinon moneksi sadaksi vuodeksi. Lisäksi turska on ollut tärkeä osa monien Itämeren maiden kulttuuria esimerkiksi perheiden joulupöydässä. Olemme vaarassa menettää tämän tärkeän kalan ellemme toimi nyt pelastaaksemme sen.

Näistä syistä pyydämme Euroopan komissiota ja jäsenmaita turvaamaan turskan paluu, kun ne päättävät lokakuussa vuoden 2023 kalastuskiintiöistä:

  • Tukemalla parhaan tieteellisen tiedon mukaisia kalastuskiintiöitä.
  • Vähentämällä kalastuskiintiöstä riittävän suuri varovaisuusperiaatteen mukainen puskuri, jolla tehdään oikeutta turskan merkityksekselle ekosysteemissä.
  • Varmistamalla, että kaikkiin turskakannan elvyttämistoimiin sisältyy riittävä valvonta ja seuranta, joilla varmistetaan toimien toteutuminen. 

 

Me uskomme, että tämä vuosi on ratkaiseva Itämeren turskalle, koska se voi olla tämän hienon lajin viimeinen mahdollisuus.

Allekirjoita vetoomuksemme ja tue sitä käyttämällä omia kuviasi

Auta meitä #SaveBalticCod:

  1. Ota kuva itsestäsi ja/tai Itämerestä
  2. Pudota kuvasi ruutuun. Muokkaa kuvaasi käyttämällä tunnustamme. ja lisää siihen tarramme. 
  3. TAI ottamalla kuva, jossa näytät tulostamaasi A4-paperimme PDF-versiota. 
  4. Täytä oheinen lomake ja lataa kuvasi.  
  5. Toinen vaihtoehto on, että lisää kuva ja me lisäämme tarran.

 

Allekirjoittaminen ilman kuvaakin auttaa asiaa!

Me lisäämme kuvia galleriaan, säännöllisesti, mutta huomaa että kuvan julkaisu voi kestää joitakin päiviä. Jos tarvitset apua, lähetä viesti info@fishsec.org .

Kiitos avustasi!

Tunnuksemme:

PDF:

Allekirjoita

Our Call To Action As PDF:

fiFI